Ajatuksia tavoitteista

Tavoite. Kauhean suuri sana. Ensimmäinen ajatukseni on, että mitä jos en pääse tavoitteeseeni? Mitä jos epäonnistun? Näiden epäilyjen takia herää kysymys, että miksi epäilen? Miksen voisi onnistua? Mitä minulla ei omasta mielestäni ole mitä muilla säästäjillä ja sijoittajilla on? Miksi häpeän sitä, että minulla ei vähän alle kolmikymppisenä ole säästöjä, kun en varmasti ole ensimmäinen laatuani? Kaikki on aloittanut tyhjästä! ..tai ainakin melkein kaikki. Suurin osa.

Minulla on huono tapa verrata itseäni muihin ja asettaa oma rima liian korkealle, siis vaadin itseltäni aivan liikaa. Vertaan omaa tilannettani kahden vanhemman perheiden tilanteisiin, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä, enkä osaa suhteuttaa asiaa realistiseen mittaluokkaan. Monesti piiskaan itseäni eteenpäin ajatuksella, että kyllä muutkin pärjäävät, miksen muka minä. Ja nämä "muut" ovat taas niitä hyväpalkkaisessa työssä olevia muita.

Olen kuusi vuotta ollut pienituloinen. Kuusi vuotta olen uskotellut itselleni, että säästäminen minun tilanteessa on mahdottomuus. Okei, on ollut aikoja kun se raha ei oikeasti ole riittänyt edes ruokaan, mutta ei tilanne ole todellakaan niin paha jatkuvasti. Viime vuosina varsinkin, kun olen herännyt oman kulutushysterian aiheuttamasta hypnoosista, niin olen katsonut ja vertaillut hintoja, käynyt kirppareilla, ostanut tarjoustuotteita jne, mutta silti, kaikki ylijäänyt on palanut jonnekkin täysin tyhjään.

Asetin itselleni yhdeksi tavoitteeksi saada säästettyä 225€/kk reissukassaan kolmena kuukautena peräkkäin keväistä reissua varten. No, tällä hetkellä marraskuun säästöistä puuttuu 100€, mutta kaikeksi onneksi olin laskenut oikein, ja saan sen säästettyä. Kuinka siistiä! Pieni asia, tiedän, mutta itselle se merkitsee paljon. Juuri tällaiset pienet onnistumisen tunteet puskevat minua eteenpäin tässä asiassa, Ihana, kun huomaa onnistuvansa. :)