tiistai 26. maaliskuuta 2019

Näistä tuloni muodostuvat

Tajusin tuossa, että en ole kunnolla vielä avannut tulojani. Edellisessä tekstissä kyllä kerroin kuinka paljon saan rahaa kuukaudessa, mutta en eritellyt niitä sen tarkemmin. Joten, pidemmittä puheitta, tässä tulee:

Kuukausituloni nettona:
1854€ (+ iltalisät)      palkka
438€                          asumistuki
645€                          elatustuki ja lapsilisä.

Olen Facebookissa eräässä rahaan liittyvässä ryhmässä, ja siellä oli keskustelua siitä, onko moraalisesti ja yhteiskunnallisesti oikein nostaa asumistukea ja samalla säästää rahaa. Minusta aivan älytön ajatus että ne sulkisi jotenkin toisensa pois! Me asumme sosialistisessa yhteiskunnassa, jossa perustana vallitsee ajatus, että ihmisillä on oikeus tiettyyn tukiin ja etuuksiin. Miksi ihmeessä en hyödyntäisi tätä järjestelmää jos voin?

Tokikaan en tarkoita sitä, että keplottelisin itselleni jotenkin epärehellisesti esimerkiksi toimeentulotukea tai valehtelisin omista tuloistani Kelalle. Mutta kun Kela on tehnyt tarkistuslaskelman asumistukeen sen jälkeen kun olen toimittanut palkkalaskelmani, ja näin ollen ovat täysin tietoisia kuukausituloistani, ja tekevät sen perusteella päätöksen, niin miksi en silloin tätä käyttäisi hyväksi?

Minä en voi muuta kuin ihmetellä joidenkin ihmisten ajatusta siitä, että se olisi jollain tapaa väärin. Päinvastoin, minusta se on aivan mahtavaa jos oikeasti saa tuista jotain vielä säästöönkin! En myöskään oikein ymmärrä sitä ajatustapaa, että on niin kauhean ylpeä nostaakseen mitään tukia, koskaan. Minua ei ole koskaan hävettänyt myöntää että kyllä, saan tuloni Kelasta. Onneksi se ei ole tämän hetkinen tilanteeni, mutta ei ole pitkä aika kun ainoa "palkka" jonka sain oli muiden ihmisten verorahat. Nyt pystyn vihdoinkin kantamaan oman korteni kekoon maksamalla veroja joka kuukausi ja siten mahdollistaa jonkun toisen ihmisen asumistuen saamisen.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Kuukausituloni + tavoitteet vuodelle 2019

Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, asemani on muuttunut ja sen luonnollisena seurauksena myös tulotasoni on noussut. Tällä hetkellä kokonaisnettotuloni ovat kuukaudessa 2900 + lisät, joita tulee kuukaudesta riippuen 50-150 €, eli kokonaisansioni ovat joinakin kuukausina yli 3000€. Ei hullumpaa.
Tosin, perheessämme on suita ruokittavana 5kpl, ja koska tienaan tällä hetkellä enemmän mitä toinen puoliskoni, niin luonnollisesti kustannan myös enemmän menoistamme.Siitä huolimatta käteen jää ihan mukava määrä rahaa myös käyttöön ja ennenkaikkea säästöön ja sijoittamiseen. Tällä hetkellä sijoitan/säästän joka kuukausi 730€, ja se menee vaihdellen puskuriin/rahastoihin/osakkeisiin.
Tästä päästäänkin tavoitteeseen, jonka itse itselleni asetin. 

Tavoitteeni on, että varallisuuteni on 31.12.2019 vähintään 11000€. Tammikuussa minulla oli säästössä 2240€, joten laskin siitä, että kun laitan sivuun 730€/kk, niin saavutan tavoitteeni. Tähän saakka se onkin onistunut, ja tällä hetkellä kokonaisvarallisuuteni on 4211€, joka jakautuu näin:

534€ puskurissa
1726€ Nordnetin Suomen ja Norjan Superrahastoissa sekä
1951 osakkeissa.

Markkinoiden heiluessa myös loppusumma tietty muuttuu, ja vuoden lopussa pistä sitten ylimääräisenä puuttuvan summan sivuun, jos kovasti miinukselle mennään. Niin siisti fiilis, kun vihdoin on saanut säästämisen ja vaurastumisen kunnolla käyntiin! Miksi sitten tuo 11000€? Tammikuussa kun lähdin miettimään itselleni sopivia tavoitteita, niin jostain mieleeni puski, että 6000€ sijoutuksissa olisi huikea saavutus. Siihen päälle kun mietin vielä puskuria ja sen tarpeellisuutta, niin tuo 5000€ riittäisi meidän perheen menoissa kahdelle kuukaudelle. Siitä on mun mielestä hyvä aloittaa ainakin, joten löin sen paperille ja sen jälkeen lähdin tekemään tarkempaa suunnitelmaa. Meidän kiinteät kustannukset kuukaudessa on tällä hetkellä yli tuon 2500€/kk, mutta säästeliäästi eläen me saataisiin tuo 5000€ kyllä riittämään.

Jakaumasta huomaa, kumpaan tykkään enemmän laittaa rahaa. Puskuri on vaan niiiin tylsä säästää! :D Olen nyt tehnyt niin, että joka toinen kuukausi ostan osakkeita ja toinen kuukausi laitan osan puskuriin ja osan rahastoihin. Ehdottomasti mielekkäämpää on osakeostot! Mä tykkään seurata kursseja ja leikkiä korkoa korolle -laskurilla, ja käyn vähintään kerran päivässä kurkkaamassa että missä nyt mennään. Toki tiedän, että sijoittaminen on pitkän aikavälin hommaa, mutta kyllä se vaan vieläki hämmästyttää että siellä ne mun roposet kasvaa itsekseen.

Yksi potku persuksille oli myös Julia Thurenin aivan loistava kirja Kaikki rahasta - näin säästin 10000 vuodessa. Jos et ole jo lukenut, niin suosittelen ehdottomasti lukemaan. Julialla on oivaltavia ja herättäviä näkemyksiä säästämisestä, paljon tietoa sekä oivallinen tapa ja tyyli kirjoittaa ja jakaa omia mielipiteitään. Vahva suositus kyseiselle kirjalle!

Jees. Näillä mennään!

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Blogin nimi vaihtui..

..sekä kuulumisia.
No ensin, tilanne on täällä päässä muuttunut siten, että kuten tuo mielikuvituksellinen blogin nimikin jo kertoo, niin nykyään olen sinkkuäidin sijasta tavallinen perheenäiti. Huoh miten taas mielikuvitus ja aivonystyrät antoivatkaan parastaan.. Mutta ei voi  mitään. Muuta en keksinyt, kun en liikaa halunnut muuttaa blogin nimeä. Tästä perhetilanteen muutoksesta kirjoitin kyllä jo aiempaan tekstiin, mutta häiritsi tuo nimi sen verran että halusin sen muuttaa.

Vuosien kotonaoleilu tuli päätökseen viime vuoden marraskuussa, kun sain hakemani työpaikan rahoitusalalta. Tämä vaikutti merkittävästi tuloihini, ja nykyään taloudellinen tilanteeni on parempi kuin vuosiin. Tiedättekö kuinka helpottavaa! Sen lisäksi olen asettanut itselleni numeeriset, selkeät tavoitteet joita kohti on helpompi mennä hyvän suunnitelman avulla.

Isoimmat muutoksen tilanteessani on velkojen pienentyminen sekä säästöjen ja sijoitusten kasvaminen. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään muuta velkaa kuin opintolaina, ja sitäkin jäljellä enää vajaa 900 €. Luottokortin olen lopettanut ja maksanut pois kuukausia sitten, enkä ole enää ostanut mitään osamaksulla. Joulukuussa ostin uuden puhelimen, mutta sen maksoin samantien kortilla kaupassa. Todella vapauttavaa, kun on vihdoin päässyt eroon osamaksulla maksamisen tavasta. Ei ole tarvetta sille enää.

Toinen suuri muutos on se, että varallisuuteni on kasvanut, ja se on tällä hetkellä tässä muodossa:

puskuri 534 €
rahastot 1681 €
osakkeet 1160 €

yht. 3375€

Tämä on enemmän mitä minulla on koskaan ennen ollut. Olen todella motivoitunut säästämään ja sijoittamaan, ja nykyään kun palkkapäivä koittaa, niin parasta siinä on se, että saa ostettua lisää osakkeita. Minun tavoite tälle vuodelle on saada kerrytettyä varallisuutta yhteensä 11000€, ja uskon sen onnistuban sitkeällä säästämisellä. Tällä hetkellä laitan joka kuukausi säästöön/sijoituksiin 736€ kuukaudessa, joka on n. 25% nettotuloistani. Näihin lukuihin aion paneutua paremmin ensi tekstissä.

Halusin tulla vain kertomaan että olen hengissä, ja oma vaurastumiseni on lähtenyt käyntiin. Tulen avaamaan lisää vielä palkkaani sekä kuukausittaisia menoja. Sen lisäksi aion kirjoittaa vielä sijoitussuunnitelmastani sekä yleisiä ajatuksiani sijoittamiseen ja säästämiseen liittyen. Mukavaa taas raapustella!