..sekä kuulumisia.
No ensin, tilanne on täällä päässä muuttunut siten, että kuten tuo mielikuvituksellinen blogin nimikin jo kertoo, niin nykyään olen sinkkuäidin sijasta tavallinen perheenäiti. Huoh miten taas mielikuvitus ja aivonystyrät antoivatkaan parastaan.. Mutta ei voi mitään. Muuta en keksinyt, kun en liikaa halunnut muuttaa blogin nimeä. Tästä perhetilanteen muutoksesta kirjoitin kyllä jo aiempaan tekstiin, mutta häiritsi tuo nimi sen verran että halusin sen muuttaa.
Vuosien kotonaoleilu tuli päätökseen viime vuoden marraskuussa, kun sain hakemani työpaikan rahoitusalalta. Tämä vaikutti merkittävästi tuloihini, ja nykyään taloudellinen tilanteeni on parempi kuin vuosiin. Tiedättekö kuinka helpottavaa! Sen lisäksi olen asettanut itselleni numeeriset, selkeät tavoitteet joita kohti on helpompi mennä hyvän suunnitelman avulla.
Isoimmat muutoksen tilanteessani on velkojen pienentyminen sekä säästöjen ja sijoitusten kasvaminen. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään muuta velkaa kuin opintolaina, ja sitäkin jäljellä enää vajaa 900 €. Luottokortin olen lopettanut ja maksanut pois kuukausia sitten, enkä ole enää ostanut mitään osamaksulla. Joulukuussa ostin uuden puhelimen, mutta sen maksoin samantien kortilla kaupassa. Todella vapauttavaa, kun on vihdoin päässyt eroon osamaksulla maksamisen tavasta. Ei ole tarvetta sille enää.
Toinen suuri muutos on se, että varallisuuteni on kasvanut, ja se on tällä hetkellä tässä muodossa:
puskuri 534 €
rahastot 1681 €
osakkeet 1160 €
yht. 3375€
Tämä on enemmän mitä minulla on koskaan ennen ollut. Olen todella motivoitunut säästämään ja sijoittamaan, ja nykyään kun palkkapäivä koittaa, niin parasta siinä on se, että saa ostettua lisää osakkeita. Minun tavoite tälle vuodelle on saada kerrytettyä varallisuutta yhteensä 11000€, ja uskon sen onnistuban sitkeällä säästämisellä. Tällä hetkellä laitan joka kuukausi säästöön/sijoituksiin 736€ kuukaudessa, joka on n. 25% nettotuloistani. Näihin lukuihin aion paneutua paremmin ensi tekstissä.
Halusin tulla vain kertomaan että olen hengissä, ja oma vaurastumiseni on lähtenyt käyntiin. Tulen avaamaan lisää vielä palkkaani sekä kuukausittaisia menoja. Sen lisäksi aion kirjoittaa vielä sijoitussuunnitelmastani sekä yleisiä ajatuksiani sijoittamiseen ja säästämiseen liittyen. Mukavaa taas raapustella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti