tiistai 30. tammikuuta 2018

Tavoitteet vuodelle 2018

Tavoitteeni vuodelle 2018:
1. Puskuriin kahden kuukauden menot, eli 2500 €
2. Joulukuussa reissuun koko perheen voimin, yhdessä miehen kanssa 4000 €
3. Sijoitussalkussa 400 €
4. Enemmän yhteistä puuhailemista lasten kanssa
5. Omaan hyvinvointiin keskittyminen tekemällä asioita mistä nautin
6. Ainakin kolmen sijoituskirjan lukeminen

Hmm. Ovatkohan nämä nyt realistiset? Kolmea viimeistä tavoitetta pidän melkeimpä suuremmassa arvossa kuin ensimmäisiä kolmea, mutta en silti ajattele selviäväni niistä ponnistelematta. Lasten kanssa vietettyä aikaa on nykyäänkin, mutta tiedostan kyllä sen, että sitä voisi todellakin olla lisää. Oma hyvinvointi nyt on kaiken a ja o, siitä lähtee liikkeelle kaikki mitä tapahtuu. Rakastan lukemista, joten tuon viimeisen ei pitäisi olla mikään ongelma. Jos mietin viime vuoden tavoitteita, en onnistunut niissä ollenkaan. Katsotaanpa mitkä ne olivat..

1. Uusi sänky
Tämä toteutui, mutta täytyy sanoa, että ei minun rahoillani. Mieheni kyllästyi huonoon sänkyyn ja marssi Ikeaan - nyt on tarpeeksi leveä sänky ja mukavat patjat, joskaan en itse niitä maksanut.

2. Koko Klarnan velka pois (362€)
Huoh. Tämä murheenkryyni on edelleenkin maksettavana. Miettikää, ostin kameran syksyllä 2014, ja maksan sitä yhä! Niin kreisiä, niin typerää! On velka toki vähentynyt, mutta ei läheskään kokonaan. En todellakaan halua tietää paljonko olen Klarnalle syytänyt rahaa näiden vuosien aikana.

3. Opintolainalyhennyksen nosto 30 € --> 50 €
En nostanut. En tiedä miksi.

4. Salkun arvo 500 €
Olisi toteutunut ilman rahahässäkkää, jonka takia jouduin tyhjentämään salkun. Summa oli hieman yli 400 €. Siksi uusi tavoite kerätä 400 € vuoden loppuun mennessä ei tunnu liian mahdottomalta.

5. ASP-tilin avaus ja siellä 500€ vuoden loppuun mennessä
Noh. Koko tili edelleen avaamatta. Mitä tähän nyt sanois. Mä en rehellisesti sanoen tiedä, miksi olen edes laittanut tämän tavoitteeksi, koska tuskin tulen avaamaan tiliä vielä hetkeen aikaan. Tai kun tällä hetkellä tuntuu, että tämä on viimeisenä listalla puskurin ja sijoitussalkun jälkeen.

Noh.. Uusi vuosi, uudet tavoitteet, uusi epäonnis.. ei vaan. :D Hyvin tämä menee, kunhan muistan laittaa tavoitteet näkyviin jotta näen ne joka päivä. Se jotenkin konkretisoituu kun kirjoittaa ne paperille ja lätkäsee sen seinälle. Näiden lisäksi minulla on vielä muutama henkilökohtainen tavoite sekä miehen kanssa yhteiset tavoitteet, mutta ne päätin jättää blogin ulkopuolelle. Haluan keskittää tämän oikeastaan vain taloudelliseen puoleen elämässäni, ja jättää kaiken muun pois. 

2 kommenttia:

  1. Hyviä tavotteita, tsemppiä niiden toteuttamiseen! 😁 Ja maksa nyt ensitöiksi tuo kamera pois. 😂 Se on pikkusumma verrattuna esim. tuohon lomabudjettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jep, mä tiedän, se on oikeasti tosi pieni summa. Mulla on vaan sellanen, että saan rahat eri päivinä monta kertaa kuussa, niin harvoin on tuota summaa kerralla laitettavaksi. Mutta tavoite on kyllä saada se pois helmi- ja maaliskuun aikana. :)

      Poista