Hmm. Matka lähestyy. Lähdemme perjantaina. Kyseessä on kolmen kuukauden mittainen lomareissu Amerikkaan, joten järkättävää riittää. Nyt on liput tulostettu ja pakkaaminenkin aloitettu, vielä on muutama juokseva asia mitä täytyy tehdä, mutta aika kontrollissa on hommat. Saa nähdä ehtiikö tässä loppuviikon aikana tulla mitään ylläreitä sieltä suunnasta, toivottavasti ei.
Reissua varten olen siirtänyt rahaa marraskuusta lähtien. En ole jostain syystä maininnut että se 1500€ minkä laitoin itselleni tavoitteeksi sisälsi myös paluulipun rahat, ja nyt kun ne on ostettu, niin jäljellä on säästössä 370€. Huomenna saan palkan, ja siitä menee ensin matkavakuutukseen 196€ ja säästöön ainakin 230€, toivon mukaan enemmän. Se riippuu ihan laskutilanteesta, jonka käyn huomenna kunnolla läpi. Eli kaikenkaikkiaan käyttörahaa reissua varten olen saanut haalittua ainakin 600€, mikä on musta ihan kohtuullisesti. Tähän tietty lisäksi normitulot, eli tuo 600e on nk. ylimääräistä. Lippuihin meni kaikenkaikkiaan 980€ meiltä kolmelta, joten yhteensä olen säästänyt siis 1580€. Jotenkin mukava tunne että onnistui; minä kun en ole mikään säästäväinen ihminen ollut koskaan!
Olen käynyt pari kertaa aiemminkin Jenkeissä, ja aiemmilla kerroilla shoppailu ja kulutus on ollut hyvin vahvasti esillä koko reissun ajan. Siellä kun on halpaa niin sitä vaatetta ja tavaraa saa haalittua mukaansa ihan kiitettäviä määriä. Nyt mua oikeastaan ahdistaa se ajatus senkaltaisesta tuhlaamisesta, ja puhun nyt sekä rahallisessa että eettisessä mielessä. Inhottavaa kertakäyttökulttuuria, mikä on todella kaukana omista elämäntavoista nykyään. En sano että aion palata sieltä täysin tyhjin käsin, koska tuliaiset ja ne muutama asia mitä sieltä haluan, mutta aion kyllä keskittyä keräämään niitä aineettomia muistoja enemmän tällä kertaa. :)
Reissua varten hommasin myös elämäni ensimmäisen luottokortin, Master Cardin. Tämä siksi, että minusta on lasten myötä tullut kaiken varmisteleva neurootikko, ja näin koen olevai paremmin "turvassa" hätätilanteiden varalta. :D Luottoraja on päätähuimaavat 500€, jota en olisi saanut nostettua vaikka olisin jostain syystä halunnut, koska pienet tulot. Mutta se oli se raja mitä pyysinkin, ja olen hyvin tyytyväinen siihen. Kortin aion lakkauttaa heti kotiuduttuamme, koska en tarvitse sitä mihinkään täällä Suomessa.
Näillä mennään, ja luooooja että on ihana päästä pois hetkeksi näistä ympyröistä. Blogia yritän päivittää yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti mitä tähänkin asti.
Ainiin! Nordnetin salkun arvo oli taas noussut eurolla, wuhuu! :D
Tavoitteena taloudellinen turva ja riippumattomuus. Lähtötilanne nollasäästöt ja pienituloisuus.
maanantai 30. tammikuuta 2017
keskiviikko 25. tammikuuta 2017
Tavoitteita vuodelle 2017
Uuh. Olen nyt hetken aikaa viettänyt aikaa omalla epämukavuusalueella ja miettinyt tavoitteita tälle vuodelle. Kirjoitin aiemmin mun ajatuksia tavoitteisiin liittyen, joten tää on aika, noh, inhottava tilanne tälleen "julkisesti" laittaa niitä ylös. Mut voi voi. Pakko se on itsensä laittaa itselleen likoon jos johonkin haluaa vielä suunnata tässä elämässä. ;)
1. Uusi sänky - säästyy lääkärimaksuilta
Tämä. Satsatkaa hyvät ihmiset kunnon sänkyyn ja pihistäkää muualta. Minulla oli monta vuotta Jyskin 90cm sänky, ja siinä ei ollut mitään muuta vikaa kuin pienuus. Laiskana ja pihinä ajattelin "päästä halvemmalla" ja otin vastaan ystävän vanhan runkosängyn mitä hän tarjosi. En ostanut siihen uutta petaria vaan olen nukkunut siinä 120cm leveessä sängyssä sellasella 90cm leveellä ohkastakin ohkasemmalla petarilla. Ja voi luoja en kestä sitä enää! Selkäni on jo niin huonossa kunnossa että olen maksanut lääkärilaskuja toista sataa sen takia. Tiedän. Tyhmää. Tyhmää. Tyhmää. Siksi tämä on number one tavoite.
2. Koko Klarnan velka pois (362€) (30,1€/kk + korot ja käsittelykulut)
Ostin kameran 2014 syksyllä. Osamaksulla. Ja maksan sitä edelleen. Nevöevö again. Tämä kokonaan pois. Tähän asti olen maksanut sitä minimisummaa (14€/kk) koska olen keskittynyt toiseen osamaksuun, mutta sain sen maksettua viime kuussa, niin nyt voin keskittyä vain tähän. En uskalla enkä halua laskea kuinka paljon olen tätä oikeasti maksanut, koska korot ja käsittelymaksut on järjettömän suuret, ja sen lisäksi oon myöhästynyt eräpäivästä ja siihen on isketty 5€ heti lisää. Tulee paniikkikohtaus jo pelkästä ajattelemisesta.
3. Opintotukilyhennyksen nosto 30 ---> 50€
Aloin lyhentemään opintolainaa muistaakseni syksyllä 2015. Ajatuksena oli päästä kaikista veloista eroon, enkä tykännyt siitä että mulla oli laina jossain vain makaamassa. Silloinen rahatilanteeni oli enemmän kuin surkea, mutta halusin aloittaa maksamisen silti, ja laitoin maksueräksi tuon 30€. Pieni summa, mutta kyllä se silläkin on vuosien mittaan lyhentynyt ihan kivasti. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa pankkiin yhteyttä ja nostaa erää tuonne viiteenkymppiin.
4. Salkun arvo 500€ + hajautus (41,6€/kk)
Salkun tämän hetkinen arvo on hurjat 76€. Se on kuin pieru saharassa kokonaisuutta katsoen, mutta mä oon siitä ihan innoissani! :D Jotenkin kivaa kun tietää, että siellä on rahaa, ja tietää, että sitä rahaa tulee olemaan vielä moninverroin enemmän. En ole keskittynyt vielä siihen 100%:sesti tämän keväisen ulkomaareissun takia, joten olen tyytynyt laittamaan pieniä summia ja ostamaan pelkästään Suomen Superrahastoa. Vielä en tiedä miten hajautan salkun kun on sen aika, mutta sekin selvinnee ajan kanssa.
5. ASP-tilin avaus ja siellä 500€ vuoden loppuun mennessä. (41,6€/kk)
Vain yksi kysymys, Miksi en ole tehnyt tätä jo aiemmin!? Tiedän, että avausmaksu on 150€ ja minimisumma kuussa on 50€, mutta avaan tilin vasta palatuani reissusta, siksi en laittanut tavoitteeksi sitä kuuttasataa mikä tulisi jos sen avaisi tammikuussa. Laskin silti että tuon säästösumman joka kuukaudelle. Laitan sen sivuun, ja voin sit siirtää sen ASPiin kun saan sen avattua.
Näillä mennään siis täyttä vauhtia tähän vuoteen. Pelottaa ja mietityttää, mutta silti olen innoissani ja täpinöissäni. Tavoitteet on tarkoituksella aika pienet ja säästöprosentti aika matala, mutta noh, olen aika epäröivä itseni kanssa vielä. Tykkään pelata varman päälle, ja sen kyllä huomaa. Tulen aika satavarmasti nostamaan säästösummia sekä Aspiin että salkkuun, mutta merkkaan nuo summat silti tuohon.
Ootteko te jo tehnyt tavoitteita tälle vuodelle? Vinkatkaa jos ootte niin käyn heti lukemassa ne. :) Mä oon vähän myöhässä näiden kanssa, mutta menkööt.

maanantai 16. tammikuuta 2017
Velkatilanne sekä Nordnetpohdintoja
Uuh, kiirettä pukkaa! Meidän reissu lähestyy uhkaavasti, ja hommaa riittäisi vielä vaikka hur mycket. Mulla on enää 10 työpäivää jäljellä. Älyttömän nopeasti on mennyt nämä kuukaudet, ehkä jopa liian nopeasti - jää taas asioita viime tippaan.
Mä voisin jakaa tässä mun tämänhetkisen velkatilanteen.
Klarna - 340€
Opintolaina - 1605€
Yhteensä -1945€
Sain tässä kuussa maksettua kaksi osamaksua pois (Ellos ja Resurs Bank), niin nyt voin keskittyä tuohon Klarnaan pelkästään. Siinä on aivan järkyttävät kulut!! Käsittelymaksu + korko yhteensä 9,5€/kk! Noh, tyhmyydestä sakotetaan, ja nyt on se takaisinmaksun aika..
Laskuja on näiden lisäksi tällä hetkellä rästissä ainakin 400€:n edestä. Ison pompun tekee pakollinen matkavakuutus, minkä otin OP:n kautta. Se oli edullisin mutta silti kattava: 196€/vuosi meiltä kolmelta. Valitsin jatkuvan vakuutuksen, koska kalliimmaksi olisi tullut ottaa vain kolmeksi kuukaudeksi. Tuskin tullaan tekemään tulevan reissun jälkeen ulkomaanmatkoja ainakaan vuoteen, joten lopetan sen kunhan tullaan takaisin.
Säästössä mulla on tällä hetkellä
Matkakassa - 1200€ (tammikuussa pitäisi saada vielä 300€ kasaan tähän)
Nordnet 76€
Nordnetistä puheenollen. Minä ajattelin olevani hyvin perillä sen toiminnasta, mutta nyt oon kyllä aika pihalla. Eli voiskos joku ystävällinen lukija auttaa (jälleen kerran..):
Tässä on salkkuni tänään:
Vapaana kaupankäyntiin
Mulla on kuukausisopimus siten, että mun tililtä menee automaattisesti joka kuun 10. päivä Nordnettiin 40€ (nostin sen kahdestakympistä) ja sit 15. päivä sieltä se menee Suomen Superrahastoon. Siinäkin näytti olevan joku häikkä, mutta tarkastan sen huomenna kun mun aivot toimii ehkä vähän paremmin yön jälkeen.

Saldo | 45 EUR |
Markkina-arvo | 31 EUR |
SALKUN ARVO | 76 EUR |
Vapaana kaupankäyntiin
Käytettävissä | EUR |
---|---|
Saldo | 45 EUR |
KÄYTETTÄVISSÄ | 25 EUR |
Valuuttatilit
Valuutta | Summa |
---|---|
EUR | 45,00 EUR |
SALDO | 45,00 EUR |
Eli. Mitä eroa on salkun saldolla ja markkina-arvolla? Ja mikä tuo "vapaana kaupankäyntiin" on? Miksi siinä on saldo ja käytettävä määrä eri? Ostin kokeeksi yhtä superrahastoa 15:llä eurolla kun halusin katsoa miten se vaikuttaa noihin summiin, mutta en nähnyt sitä missään. Tai se toiminto näkyy, mutta ei se ainakaan lisännyt salkun arvoa. Eikö sen pitäisi suurentaa sitä? Ja mikä tuo "Valuuttatili" on? En kestä jos en hiffaa asioita heti! Tulee olo, että ei sitten, ja jätän asian roikkumaan. Nytkin mietin että kehtaanko edes kysyä näin varmasti yksinkertaista asiaa, mutta pakkohan se on. :D
Mulla on kuukausisopimus siten, että mun tililtä menee automaattisesti joka kuun 10. päivä Nordnettiin 40€ (nostin sen kahdestakympistä) ja sit 15. päivä sieltä se menee Suomen Superrahastoon. Siinäkin näytti olevan joku häikkä, mutta tarkastan sen huomenna kun mun aivot toimii ehkä vähän paremmin yön jälkeen.
keskiviikko 4. tammikuuta 2017
Vuoden ensimmäinen
Erinomaista alkanutta vuotta kaikille! Ihana otsikko, tiedän. En vain keksinyt muutakaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun tekisi mieli kirjoittaa jotakin, mutta ahdistaa niin paljon oma rahatilanne että lykkää asiaa kerta toisensa jälkeen? Mulla tuli näköjään taas pitkä tauko tähän, koska en ole vain malttanut istua aloillani tarpeeksi kauaa ja oikeasti ajatella, koska ahdistaa. Mutta nyt. Nyt sen teen.
Mun on todella vaikea saada otetta omiin tuloihin nyt. Tiedän ne kyllä määrällisesti ja tiedän päivät jolloin en tulevat (suurinpiirtein, esim. työmarkkinatuki vaihtelee jonkin verran riippuen mun työtunneista, ja maksupäivä heittelee myös), mutta koska niitä tosiaan tulee kuukaudessa viitenä eri päivänä, niin en saa hahmotettua asiaa itselleni tarpeeksi selvästi.
Säästösuunnitelmastani olen jäljessä 50€. Eli tällä hetkellä on reissukassassa 1000€, kun tavoite oli saada kasaan veronpalautukset 600€ + marraskuussa ja joulukuussa yht. 450€. Tästä syytän omaa huolimattomuutta, koska en ollut huomioinut passeja ollenkaan. Tai poikani passia, luulin sen olevan edelleen voimassa muttei ollutkaan, joten jouduin uusimaan senkin. Okei, 50€ ei sinänsä ole niin paha summa, mutta yllä silti tympäsee kun en saanut sitä täyteen. Vielä on tammikuu aikaa siirtää sinne, ja tavoitteena on saada reissukassan summaksi tammikuun loppuun mennessä 1500€. Glup.
Mun työt loppuvat nyt tammikuun lopussa (enää 14 työpäivää!) mikä tarkoittaa että tulot tippuvat taas muutamalla satasella. Se ei huoleta mua, koska tämänhetkiset menot on ihan samat mitä ennen töitäkin. Ainut mikä vähän ahdistaa on tuo ainainen tuilla pelaaminen. Mä oon niin kyllästynyt siihen. Mutta, aikansa kutakin. :) Kyllä täältä vielä noustaan.
Joulukuu ja joululahjat söi jonkinverran budjettiani, ja pakolliset vaatehankinnat jätin suosiolla nyt alennusmyynteihin. Kävin tänään katselemassa lapselleni talvihanskoja, ja ehkä oon jotenkin pihi, mutta musta 19,90e on vain liikaa sellasista! Jäi kauppaan, ja päätin suunnistaa kirpparille vielä tällä viikolla. Muutenkin lastenvaatteet on ihan hullun kalliita. Se tuntuu vähältä jos ostaa yhden 9,90e maksavan paidan, mutta kun niitä ostaa molemmille lapsille ja housut ja takit päälle niin helposti niihin uppoaa toista sataa.
Edellisessä postauksessa kerroin ongelmista Nordnetin tilisiirron kanssa, mutta kiitos ihanan kommentoijan sekä Nordnetin asiakaspalvelun, on asia nyt kunnossa. Olin tosiaan epähuomiossa jättänyt viitenumeron pois, joten maksu oli mennyt jonnekkin yleistilille, josta se saatiin kyllä siirrettyä minulle ja suoraan rahasto-osuuttani kasvattamaan. Ihanaa että se selvisi. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)